Blogiani pidempään seuranneet varmaan muistavat, kuinka olen aiemmin painiskellut itsetuntoni kanssa ja pienin askelin rakentanut sitä kestävämmäksi, nyt voiden sanoa sen olevan jo melko vankalla pohjalla. Itsensä hyväksymiseen on mennyt paljon aikaa, ja vaikka välillä niitä pieniä epävarmuuden tuntemuksia tulee edelleen, en silti lannistu niistä vaan ajattelen jokaisen olevan kaunis omalla tavallaan. Mielestäni on kauniimpaa se, miten tuot itseäsi esille ja miten käyttäydyt muita kohtaan, kuin pelkästään se ulkokuori joka ei itseasiassa kerro ihmisestä juuri mitään.

Nyt päästäänkin siihen asian ytimeen, josta sain idean koko tähän postaukseen. En ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ilmaisemaan omaa mielipidettäni ja olen saattanut jopa hieman pelätä sitä suun aukaisemista tilanteissa, joissa joku saattaisi pahoittaa mielensä. Toisin sanoen olen yrittänyt miellyttää muita parhaani mukaan, unohtaen samalla ehkä sen tärkeimmän, eli oman itseni. Tottakai haluan ja pyrin olemaan kaikkia kohtaan ystävällinen, kiltti ja huomaavainen, mutta tässä vuosien mittaan olen oppinut myös avaamaan suuni ja sanomaan ei, vaikka se ei jotakuta aina miellyttäisikään.

Jotenkin elämäni on opettanut siihen, että ei vaan kertakaikkiaan kannata olla liian kiltti. On osattava pitää omia puoliaan, vaikka joku pahoittaisikin siitä mielensä. Olen nimittäin monesti tuntenut olevani muiden pompoteltavissa juuri sen takia, että olen jatkuvasti yrittänyt miellyttää muita ja pitänyt omat ajatukset visusti lukkojen takana. Nyt kun siihen on tullut muutos, en ole yllättynyt että olen saanut myös sitä kuraa niskaani. Yksinkertaisuudessaan kaikkia ei vaan voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. Ilkeä ei tietenkään kannata olla, mutta nykyään sanon mieluummin asiat suoraan kuin selittelen jälkeenpäin antamaani väärää kuvaa.
En halua tällä tekstillä syyllistää ketään tai kritisoida niitä, joille se suun avaaminen on edelleen vaikeaa, sillä sitä se on välillä itsellenikin. Täytyy myös muistaa, että joissakin tilanteissa vaikeneminen on kultaa, vaikka kuinka tekisi mieli avata sanainen arkkunsa ja purkaa kaikki mielessä myllertäneet asiat päin jonkun kasvoja. Silläkin on niin paljon merkitystä, MITEN ne asiat ilmaisee. Syyttely ja haukkuminen ei varmasti hyödytä ketään, mutta rakentavan palautteen antaminen voi parhaimmillaan olla todella opettavaista ja mieltä avartavaa. Itselläni ainakin myös seura vaikuttaa siihen, missä tilanteissa avaan suuni, ja useimmiten olenkin enemmän se sivusta tarkkailija kuin huomion keskipiste.


Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Puhutteko yleensä suoraan vai pidättekö asiat sisällänne?
Kommenttiboksi on vapaa, olisi mielenkiintoista kuulla teidän näkemyksiänne/kokemuksianne asiasta! ♥
Kommenttiboksi on vapaa, olisi mielenkiintoista kuulla teidän näkemyksiänne/kokemuksianne asiasta! ♥