27. kesäkuuta 2018

BLOGIYSTÄVÄKIRJA

Tänä kesänä erilaisia haastepostauksia on sadellut tiheään tahtiin, ja tällä kertaa ihanat Emma sekä  Linda haastoivat miut täyttämään tämän mielenkiintoisen blogiystäväkirjan, ja otinkin innolla haasteen vastaan!

summercollage1

Bloggaajan nimi: Tuuli

Blogin nimi: Behind The Brown Eyes

Ikä / blogin ikä: 22v. / 5v.

Aikaisemmat blogit: Sellaisia ei ole - tämä on se ihan aito ja alkuperäinen ;)

Miksi aloitit bloggaamisen? Blogit alkoivat tuolloin yleistyä huomattavasti, ja aloin myös lukea muiden blogeja enemmän. Siitä se idea sitten kai lähti, että miksen voisi itsekin kirjoittaa blogia.

Mistä aiheesta postaat mielelläsi? Blogini on hyvin lifestylepainotteinen, mutta asukuvailujen sijaan blogini koostuu lähinnä omista ajatuksistani, kuulumisista, reissupostauksista sekä erilaisista haastepostauksista.

Mistä aiheista et postaa mielelläsi? Pyrin pitämään blogissani mahdollisimman positiivista fiilistä yllä, joten mitään kunnon valituspostauksia täällä harvemmin näkee. Lisäksi liian henkilökohtaiset asiat (työ, perhe, parisuhde), pidän mielelläni hieman sivussa blogista, vaikka saattaisin noista aiheista joskus jotain mainitakin.

summercollage

Blogistani tulee isona? Pelkäänpä että blogini on jo tarpeeksi iso, eikä ainakaan mitään suuria muutoksia ole lähitulevaisuudessa tiedossa :)

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan? Välillä hyvinkin kriittinen, mutta tällä hetkellä pidän blogistani juuri näin. Ainahan ulkoasua voisi fiksailla vielä vähän kivemmaksi ja tottakai olisi ihana saavuttaa se säännöllinen postaustahti, mutta en jaksa stressata niistä, sillä elämässäni on paljon muutakin. 

Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana? Valokuvaamista ja kuvien muokkausta, tekstien luonnostelua ja tulevien postauksien suunnittelua - näitä perusjuttuja mitä jokainen bloggaaja varmasti tekee.

Blogin kautta olen saavuttanut? Monia uusia ystävyyssuhteita ja uusia tuttavuuksia, mikä on ollut ehdottomasti paras asia tässä harrastuksessa! Lisäksi muutaman yhteistyön sekä kutsuja blogimiitteihin.

Blogisalaisuutesi: Olen oma itseni, ja kirjoitan siitä mistä hyvältä tuntuu - kaikista eniten positiivista palautetta olen saanut hieman syvällisemmistä postauksistani, jotka ovat herättäneet toivomaani keskustelua kommenttiboksin puolella.


summercollage2

Suosikkisovellukseni: Instagram ja WhatsApp ovat ehdottomasti käytetyimmät sovellukseni, joista on vaikea olla erossa edes yhtä päivää! :D

Lempibloggaajasi: Seuraan todella monia blogeja aina lifestylesta mammablogeihin ja fitneksestä kosmetiikkaan, joten vaikea sanoa vain yhtä! Kutenkin kaikkien tuttujen postaukset luen yleensä heti, ja niihin tulee myös useimmiten kommentoitua.

Mikä erottaa blogisi muista? Kai se oma persoona jollain tapaa paistaa teksteistä, mutta kieltämättä nykypäivänä on todella vaikea erottua joukosta, sillä blogeja on niin älyttömän paljon.

Paras blogimuistoni: Parin kesän takainen ensimmäinen blogimiittini, jossa pääsin näkemään monia tuttuja bloggaajia Myöskin uusien ystävyyssuhteiden solmiminen blogin kautta, sekä monet mieleenpainuvat kommentit blogitaipaleeni ajalta ovat jääneet päällimmäisenä mieleeni.

Kenet haastan mukaan? Janina, Jasu ja Katja, otatteko haasteen vastaan? :)
 

14 kommenttia :

  1. Oij mitä kesäkuvia tää haaste oli pullollaan <3 Mä en käsitä miks en oo aikoihin tehnyt kuvakollaaseja omaan blogiini ja ennen tein niitä ihan älyttömästi :'D En tiedä miten tästä nyt tuli se mieleen :DD Pitäis varmaan muuttaa asiaa!
    Ihana lukea teidän joita on seurannut ihan tositosi kauan tuo paras blogimuisto, se miitti! Se löytyy omistakin parhaimmista blogimuistoista, se oli aivan ihana <3 Samaistun lempisovelluksiin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! :) Haha, itse tein nämä kollaasit ihan vaan sen takia, ettei miulta löytynyt oikein sopivia kuvia, joten täytyi napata nuokin kuvat puhelimen kuvista :D Mutta onhan kollaasit aina kivaa vaihtelua B-)
      Totta, oli kyllä ihan huippua sillon päästä ensimmäistä kertaa näkemään niin monia kenen blogia seuraa säännöllisesti <3

      Poista
  2. Voi kiitos haasteesta! :) Haaste otettu vastaan, vaikka jo itseasiassa ehdinkin tehdä tän jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, yritin tsekata ettei tätä jo löydy siun blogista mutta näköjään en sitten vaan huomannut sitä! :D Ei tietenkään tarvitse tehdä toista kertaa ;)

      Poista
  3. Ihanaa kun teit tän<3 :) Sun blogi kyllä erottuu mun mielestä muista blogeista, ja ehdottomasti positiivisessa mielessä! Sulla on se oma tietty tyyli ottaa kuvia, sommitella niitä tekstin joukkoon ja myös kirjoittaa sitä tekstiä. Ja oon aina ihaillut sun taitoa toteuttaa tota kaikkea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla tuollaista <3 Monesti sitä ajattelee että omakin blogi alkaa pikkuhiljaa hukkua sinne massaan, mutta ihanaa jos edes yksi on toista mieltä :) Kiitos ihana Linda! <3

      Poista
  4. Ihania kuvia ja oli kiva lukea sun vastauksia:))

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta, otan ehdottomasti vastaan :) Tein keväällä aika samantyylisen postauksen, joten tämä saa vielä hetken odotella :) Kivoja vastauksia sulla ♥ Mun mielestä sun blogi erottuu jotenkin tosi herttaisena muista ja sun kuvat ovat aina aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jasu, ja ehdottomasti toteuta tämä sitten omaan tahtiisi! :) Ihana kuulla, tuo piristi mieltä <3

      Poista
  6. Ihana ystäväkirja ja niin kivoja juttuja blogista ja susta!<3 Mua harmittaa kun aikuisille ei oikein enää oo sellaisia oikeita ystäväkirjoja olemassa, ois niin ihanaa kun saisi kaikki kaverit sellaiseen kerättyä:D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus! <3 :) No älä, sellainen olisi kyllä ihan huippu! :D Itseasiassa ihan kuin olisin jossin nähnyt tuollaisen "aikuisten ystäväkirjan" ihan fyysisenä, siitähän kiersi joskus blogeissakin joku versio? :o

      Poista
  7. Onpas kauniita kuvia! Löysin sun blogiin Katan blogin kautta. :) Ja olipas heti kiva tutustua blogiin paremmin tuon ystävänpäiväkirja postauksen myötä! :)

    https://www.siirikiviharju.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ja kiitos paljon! :) Tällaiset postaukset ovat tosiaan hyviä uusienkin lukijoiden kohdalla <3

      Poista

Blog Design by Get Polished