30. syyskuuta 2018

VIIKON KUULUMISET

Rentoa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle! Tämä päivä on mennyt itselläni lähinnä viltin alla leväten ja kurkkupastilleja syöden, sillä jo viikolla alkaneet flunssan oireet taisivat nyt viikonlopun aikana laueta, ja tauti iski lopulta ihan kunnolla päälle. Harmittaa todella paljon, sillä juuri nyt en millään malttaisi olla kipeänä, mutta eihän sille itse tietenkään mitään voi. Toisaalta nyt on kuitenkin todella paljon flunssaa liikkeellä, ja tuntuukin että joka toinen niiskuttaa ja köhii, joten ei mikään ihme että pöpöt tarttuvat helpommin. 

P9190010
Keskiviikkona aloitin tosiaan uudessa työssäni, ja suurin osa ajasta ja energioista onkin mennyt uuden opiskeluun. Pää on ollut kieltämättä hieman sekaisin kaikesta siitä infomäärästä, mutta eiköhän asiat ala pikkuhiljaa jäämään mieleen ja pääsen pian kiinni talon tapoihin. Kaikki on kuitenkin tähän mennessä vaikuttanut todella hyvältä, ja olen ennen kaikkea innoissani päästessäni osaksi kyseistä tiimiä!

Perjantaina täällä järjestettiin jälleen jokavuotinen Fashion by Night -tapahtuma, jossa kävin töideni jälkeen pyörähtämässä ystäväni kanssa. Kiersimme muutamat kaupat läpi ja kävimme katsomassa kaupungintalolla olleen päämuotinäytöksen, jossa esiintyi myös Saara Aalto. Suurin osa liikkeistä piti siis tuolloin ovensa auki jopa klo 23 saakka, ja monessa paikassa olikin hyviä tarjouksia illan aikana. Itselleni lähti tällä kertaa mukaan vain pitkä neulepaita, ja muotinäytöksen jälkeen lähdinkin jo kotiin lepäilemään. 

P9190022  
Lauantain suunnitelmissa miulla oli päivä Joensuussa ihanan Jennin luona, sillä viime tapaamisestamme oli jo lähes kaksi vuotta (!!) aikaa. Aluksi pelkäsin päivän peruuntuvan alkaneen flunssani takia, mutta onneksi päätin kuitenkin lähteä, sillä lauantai-aamuna oloni oli jo hieman parempi. Päivä kuluikin todella nopeasti kuulumisia vaihtaen, ensimmäiset glögit ja joulutortut nauttien sekä kaupungilla kierrellen ja syömässä käyden. Vaikka viime näkemisestämme olikin aikaa, ei se lopulta tuntunut ollenkaan siltä, sillä juttu luisti entiseen malliinsa ja tunnelma oli hyvin rento

P9190023  
Loppupäivästä oloni alkoi kuitenkin mennä taas heikommaksi, ja kotimatkalla junassa pääni olikin jo hyvin raskaan tuntuinen. Toivon todella, että tämän syksyn sairastelut olisivat tässä, ja että olisin taas mahdollisimman pian terveiden kirjoissa. 

Nyt laitan teeveden kiehumaan ja uppoudun tämänhetkisen neuleprojektini pariin, oikein ihanaa alkavaa lokakuuta kaikille!


12 kommenttia :

  1. Nyt on ihan hirveesti flunssaa liikkeellä :/ Toivottavasti paranet pian<3 Uudessa työpaikassa aloittaminen tuo kyllä aina tullessaan paljon uutta opeteltavaa ym. Musta on ainakin joka kerta tuntunut, että parin ekan viikon aikana uudessa paikassa kaikki energia menee siellä töissä eikä työpäivän jälkeen jaksaisi tehdä enää mitään, kun on niin loppu :D Tsemppiä uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! :( Täytyy vaan yrittää levätä kunnolla, niin eiköhän se tästä pian helpota <3 Uusi työ tosiaan vie aina sitä energiaa alkuun tosi paljon, mutta itse olen kyllä odottanutkin näitä uusia haasteita, ja ajan kanssa kaikki muuttuu varmasti helpommaksi :) Kiitos paljon tsempeistä Linda <3

      Poista
  2. Voi ihana Tuuli, oli niin ihana nähdä - kiitos kun kävit!<3 Juttu tosiaan luisti juuri niinkuin muistelinkin, ja seuraavaan kertaan ei kyllä mene kahta vuotta! :D Pikaista paranemista, toivotaan että inhottava syysflunssa häipyy pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siullekin <3 Ja tosiaan, yritetään nyt nähdä hieman useammin kuin kahden vuoden välein!! :D Kiitos paljon, toivotaan että flunssa tosiaan pian häipyisi!

      Poista
  3. Voi eii harmi että oot kipeä :( Täällä on sama tauti ja viime yönä taisi nousta mulle kuumekin, mikä on tosi harvinaista sillä kuumeilen tosi tooosi harvoin, onneksi nyt aamulla ei ollut kuumetta mutta raskas olo kuitenkin :D

    Onneksi kuitenkin reissusi Jennin luokse ei peruuntunut ja pääsitte pitkästä aikaa näkemään. Hänen kanssa just on kyllä ihana kun vaikka näkemisestä vierähtäs aikaa niin silti sitä vaan juttu jatkuu samasta mihin on jäätykin <3

    Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssaa on kyllä niin paljon liikkeellä nyt :( Harmi että sielläkin iski tauti päälle, toivotaan että me kumpikin paranisimme pian <3 Miullakaan ei tosiaan lähes koskaan nouse kuume, ei siis nytkään, vaikka olo olikin viikonloppuna todella kehno :/ Jospa tällä viikolla alkaisi kuitenkin jo helpottaa! :)

      Oli tosiaan ihana huomata Jennin kanssa, että juttu jatkui luonnollisesti siitä mihin viimeeksi jäätiin ja mistä ollaan viestienkin välityksellä juteltu :) Se juuri on parhautta ystävyyssuhteissa, kun ei tule sellaisia vaivaannuttavia hetkiä vaan voi jatkaa luonnollisesti niistä samoista asioista mistä aiemminkin <3

      Kiitos ihana Kata, ja parenemisia myös sinne suuntaan <3

      Poista
  4. Harmi kuulla, että oot kipeänä :( nyt on kyllä paljon flunssaa liikkeellä ja itsekin oon niiskuttanut lähes koko syksyn..Paranemisia sinne ja tsemppiä uuteen työhön<3
    Kauniita kuvia jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän se kiepänä oleminen koskaan oikein mitään herkkua ole :D Onneksi nyt jo alkaa olla parempaan päin! <3 Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Voi että, mä niin tiedän ton tunteen kun uuden oppiminen töissä sekoittaa koko pään! Mulla tuntuu vielä yli kuukaudenkin jälkeen siltä töissä ;D ihania kuvia <3 toivottavasti ei enää sairastella!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kieltämättä pää on hieman sekaisin kaikesta siitä uudesta infosta, mutta eiköhän pikkuhiljaa hyvä tule! ;D Onneksi aina voi kysyä apua! Kiitos ihana <3 Täällä alkaa olo jo helpottaa! :)

      Poista

Blog Design by Get Polished